Kyykkäliiton vuosikokous 30.3.2019 Jyväskylässä

Kokouksen aluksi Kyykkäliiton hallitus palkitsi liiton pitkäaikaisen tiedottajan Jukka Tannisen pitkäaikaisesta työstä liiton hyväksi. Jukka on tehnyt pitkään tiedotustoimintaa, Kyykkäviesti -lehden toimitus- ja taittotyötä sekä tilastointityötä liiton hyväksi. Kokouksen päätöksistä merkittävin oli SM joukkuekilpailujen sääntömuutos jolla päätettiin lisätä puolivälieräkierros SM kilpailujen järjestelyihin. Jatkossa SM joukkuekilpailuissa lohkojen voittajat ja toiseksi tulleet pelaavat puolivälierät joista voittajat jatkavat pelaamaan sijoista 1-4 ja hävinneet pelaavat sijoista 5-8. Samalla päätettiin, että SM joukkuepeleissä sijoitetaan lohkokaavioihin vain 4 parasta joukkuetta edelliseltä vuodelta aikaisemman 8 joukkueen sijaan. Nämä muutokset koskevat vain SM joukkuekilpailuja. Sääntömuutoksista tarkemmin erillisessä liitteessä.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jyrki Juvonen ja uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Miika Sorvali vastuualueenaan kilpailutoiminta. Hallituksen kokoonpano on kaudella 2019; Jyrki Juvonen pj., Tiina Viitanen varapj., Antti Eronen sihteeri, Riitta Juntunen, Aleksi Karhu, Jukka Tanninen ja Miika Sorvali.